| Kaatopaikat vaarassa -kilpailu sai nuoret miettimään arkisia valintojaan |
|
Sykse järjesti valokuvauskilpailun nuorille yhteistyössä Nokian kanssa. Kaatopaikat vaarassa -kilpailussa etsittiin kuvia arjen valinnoista, jotka kuvaavat kestävää elämäntapaa ja kestävää kuluttamista. Valokuvauskilpailun voitti 18-vuotias Vilja Tuohino Ulvilasta. Voittajakuvan nimi on ”Kankaat kiertoon”. Raadin mielestä kuvasta näkyy selvästi, että kuvaaja on sisäistänyt kestävän elämäntavan. Kuva on hyväntuulinen ja positiivinen, ja se näyttää yhden ratkaisun ekologiseen ongelmaan. Siinä on hienot värit, mielenkiintoinen sommittelu sekä hyvä valotus ja rajaus. – Voittajakuvassa kunnioitetaan perinteitä ja siinä näytetään hauskalla tavalla prosessi alusta loppuun asti, räsyistä kangaspuiden kautta valmiiseen mattoon, kertoo raadin puheenjohtaja ja Syksen edustaja Johanna Sunikka. Palkinnoksi voittaja sai Nokian älypuhelimen, Nokia 700:n. Se on markkinoiden tällä hetkellä pienin älypuhelin, joka on myös Nokian tähän mennessä vihrein puhelin. Käytöstä poistettu Nokia 700 on 100 prosenttisesti hyödynnettävissä. “Perintöprinsessat”Lisäksi palkittiin kolme seuraavaksi parasta valokuvausaiheisilla palkinnoilla. Näitä olivat Minna Markkanen Korialta kuvallaan ”F*ck the shower”, Helinä Koski Lahdesta kuvallaan ”Ecolove” sekä Taru Suninen Kouvolasta kuvallaan ”Ei maadu”. Kilpailun raadissa mukana olivat Johanna Sunikan lisäksi valokuvaaja Henrik Kettunen, huippusuositun Kemikaalicocktail-blogin kirjoittaja, toimittaja ja kirjailija Noora Schingler sekä Nokian edustaja Pia Tanskanen. Kilpailu oli tarkoitettu 12–18-vuotiaille Suomessa asuville nuorille.
Voittaja - Vilja Tuohino: "Kankaat kiertoon"
|
| Viimeksi päivitetty 06.02.2012 09:10 |
Ajankohtaista
![]() Vihreä lippu -päivänä muistettiin toinen toistaSuomalaiset Vihreä lippu -päiväkodit ja koulut viettivät valtakunnallista Vihreän lipun päivää 2.2.2012 seitsemättä kertaa....Verkostotapaaminen ja Syksen Kevätkokous 22.3.2012 KajaanissaTapaaminen kaikille alueellisesta ympäristökasvatusyhteistyöstä kiinnostuneille ja verkoistoissa toimiville! Tapaamisessa...Ekokanin kolmas teema: ruokaKolmanneksi teemaksi Ekokanillemme valittiin ruoka. Kasvisruoka Ekokanimme kertoo suosivansa usein kasvisruokaa. -Lihaa...Ekokanin ekologinen asuntoToisen teeman jälkeen Ekokani myönsi, että haasteemme unohtui hieman liian usein. Hän kuitenkin kertoi, että on alkanut...Ekokanin toinen viikko: asuminenToisen teeman tiimoilta Ekokanillamme onkin jo hieman enemmän haastetta, vaikka kaikkeen ei toki pystytäkään parissa...Ekokanin ensimmäinen viikko: liikkuminenEnsimmäisen viikon teemaksi valittiin liikkuminen. Ensimmäisestä viikosta Ekokanimme selviytyi melko hyvin. Hän pyrki...Vihreä lippu -päivänä 2.2. iloitaan yhteisöllisyydestä ympäristöystävällisesti!Suomalaiset Vihreä lippu -päiväkodit ja koulut viettävät valtakunnallista Vihreän lipun päivää 2.2. Kuten päivämääräkin...Arvonnan tuloksetEduca-messuilla järjestetyn arvonnan tulokset ovat nyt selvillä. Arvonnan pääpalkinnon, Versokaupan tuotepaketin, voitti...Tervetuloa toimintaryhmiinTervetuloa mukaan toimintaamme! Toimintaryhmät kokoontuvat taas uusin voimin ja toimintaan ovat tervetulleet kaikki...Ekokoekaniini esittäytyyEkokoekaniinimme tai tuttavallisemmin Ekokanimme on 31-vuotias helsinkiläinen. Hän on korkeasti koulutettu nainen, joka asuu... |
Poiminnat lehdestä
![]() Kaatopaikat vaarassa -kilpailu sai nuoret miettimään arkisia valintojaanSykse järjesti valokuvauskilpailun nuorille yhteistyössä Nokian kanssa. Kaatopaikat vaarassa -kilpailussa etsittiin kuvia...Ympäristökasvatus-lehti nyt kuusi kertaa vuodessaSyksen jäsenlehti ilmestyy jatkossa kaksi kertaa vuodessa perinteisenä, painettuna lehtenä ja neljä kertaa vuodessa...![]() Pääkirjoitus 1/2012: Vaikuttamistyön kiemuroita ja museoiden aarteitaElämme jännittäviä aikoja! Saamme pian tutustua ehdotukseen siitä, miten suomalaisia peruskoululaisia opetetaan...Ampiaishämähäkki saapui Suomeen seittirihmapurjeellaOriveteläiset koululaiset löysivät elokuussa 2011 Kangasalan Heponiemestä kookkaan ampiaishämähäkin. He toimittivat sen...Pääkirjoitus 4/2011: Enemmän tarinoita, vähemmän tavaroitaRakastan kellareita, joissa mehupullot ja hillopurkit nököttävät siistissä järjestyksessä: mansikka-punaherukka karviaisen...![]() Puolueet ja ympäristökasvattajat koolla Taimesta toimeen -tapahtumassaSuomen Ympäristökasvatuksen Seura järjesti yhteistyökumppaneineen Taimesta toimeen -tapahtuman kansainvälisenä... |

Minna Markkanen: “F*ck the shower”
Taru Suninen: ”Ei maadu”
Helinä Koski: ”Ecolove” 


